Perheessäni on aina ollut koiria, eikä siis ihme että sillä tiellä edelleen ollaan. Toki koiran merkitys elämässä on jalostunut vuosien varrella moneen otteeseen.

Ensimmäiset omat koirani 90-luvun lopulta olivat leonbergin koiria. Elämäni koiria. Silloin tutustuin ensimmäisiin harrasteisiin; hakuun ja jälkeen. Suoritin jopa toiselle näistä hyväksytyn BH-kokeen, mutta nälkä pk-lajien harrastajaksi oli syntynyt, eikä ko. rodulla ole osallistumisoikeuksia näihin kokeisiin. Pitkään mietin itselleni sopivaa rotua, joihin tutustuttuani kandidaateiksi jäivät malinois ja dobermanni. Soittelin kasvattajia läpi, tiedustelin roduista, kävin katsomassa pentuja ja yksilöitä. Päädyin dobermanniin. Tykkäsin yhteisön mustasta huumorista ja rodun ominaisuuksista. Tuntui kaiken kaikkiaan sopivammalta omaan käteen.

Ensimmäinen oma dn Amalia saapui vuonna 2009 vuoden ikäisenä suoraan kasvattajalta. En tiedä oliko se kohtalo vai mikä, mutta rikkonaisen kuoren alla oli juuri sellainen luonne, mikä loppu viimein ajoi minut kasvattamaan rotua. Amalialla todettiin jo melko varhaisessa vaiheessa selän spondyloosi, minkä kanssa itkettiin ja kuntoutettiin mitä pystyimme. Lopulta 2005 matka päättyi aggressiiviseen nisäkasvaimeen. Syöpä levisi muutamassa viikossa imusuonistoon ja ihosolukkoon, jolloin oli aika viheltää peli poikki. Amalian kanssa kerettiin harrastamaan metsäjälkeä, suojelua, sekä vetolajeja. Urheilijatyyppisenä ihmisenä ne vetolajit olivat sitten se minun heikoin lenkki mihin jäin totaaliseen koukkuun. Se mitä opin näinä kuutena vuotena rodusta, sen terveydestä ja ongelmista avasi todella paljon silmiäni. Tuskin terveen koiran kanssa olisin ymmärtänyt yhtä syvällisesti rodun terveyden tilaa. Eihän se olisi silloin niin konkreettisesti koskenut minua. Nyt kuitenkin riipaisi syvältä.

Seuraava dobberi narttu tuli taloon 2013. BH AD MH JK2 ZTPV1A Dream Bay’s Amok tuli puhtaasti minulle vetokoiraksi. Amok on niittänyt vetolajeissa sievoisesti kunniaa aina sulanmaan MM-kisoja myöten tehden rodulle samalla arvokasta pr-työtä lajin parissa. Amokin koko olemus on juuri sellainen mitä halusin yrittää periyttää. Vahvahermoinen, avoin, sosiaalinen ja periksiantamaton työmyyrä. Tätä hyvää hermorakennetta Amok onkin onnistunut jättämään jälkeensä kahdessa pentueessa. Amokilla on harrastettu monipuolisesti myös pk-lajeista metsäjälkeä ja suojelua, sekä tokoa.

Vuonna 2016 taloon tuli ensimmäinen lyhytkarvainen saksanseisoja Acca. Samaan aikaan taloon tuli Ruotsin tuontina erittäin lupaava dobermanniuros Adobex Hexagon. Molemmilla koirilla oli tarkoituksena vetolajeissa kilpailla. Accan päälajina on koirapyöräily ja Hexalla vetolajeista hiihto. Hexan kanssa aktiivisesti harrastettiin myös suojelua, kuitenkin kohtalo puutui peliin myös Hexan kohdalla 2022 sydämen pettäessä kesken treenien.

Acca puolestaan on osoittanut harrastuksissamme olevansa luonteen puolesta erinomainen yksilö. Suoritusvarma koira, jota ei ulkoiset häiriöt järkytä. Acca on koirapyöräilyssä saavuttanut mm. kaksi Latvian mestaruutta, kaksi SM-hopeaa ja voittanut Maailman Cupin kahdesti, sekä edustanut Suomea kansainvälisissä arvokilpailuissa 4 kertaa.

Tällä hetkellä talosta löytyy kaikkiaan 6 koiraa. 3 dobermannia, 2 seisojaa, sekä suomenlapinkoira.

Pyrin tuottamaan rodunomaisia käyttökoiria. Terveys kulkee aina etusijalla ja siksi tutkimme ahkerasti koiriamme. Olen solminut kennelliiton kasvattajasopimuksen 2016. Olen sekä Suomen Dobermannyhdistyksen että Saksanseisojakerhon jäsen. Toimin myös dobermanniyhdistyksen koe- ja koulutustoimikunnassa. Tämän lisäksi luotsaan vetokoiraseuran We Run Racing Sleddogs ry valmennuksia toimien samalla seuran puheenjohtajana.

Lisää vetokoiraurheilusta läydät täältä

We Run Racing Sleddogs